Tervetuloa!

Tarinani koirien parissa alkaa jo viime vuosituhannen puolelta, kultaiselta 80-luvulta. Tuolloin isäni kasvatti bullmastiffeja ja näin rakkaus molossikoiriin sai alkunsa. Ensimmäisen ranskikseni sain vuonna 2008, mutta tämä tuttavuus jäi lyhyeksi auto-onnettomuuden vuoksi.
Rotuna ranskis oli kuitenkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja nykyään perheessämme onkin jo useampi hurmaava ruttunaama. Kasvatamme ranskiksia pienimuotoisesti kotonamme, jossa koirat elävät rakkaina perheenjäseninä. Pentueita syntyy harvakseltaan, tarkoin harkituista yhdistelmistä.
Asumme Savon sydämessä, Kuopion eteläpuolella. Koirien kanssa puuhastelemme kaikenlaista ja koirat ovatkin monessa mukana. Koiramme nauttivat pitkistä metsälenkeistä, veneilystä ja yhteisistä löhöilyhetkistä. Parhaiten meidät voi tavata näyttelykehän laidalta.

Jalostustyössä tavoitteenani on edistää rodun terveyttä osaltamme. Haluan kasvattaa ennenkaikkea terveitä, elämästään nauttivia ja hyväluonteisia koiria lemmikeiksi huolehtiviin perheisiin. Jäsenenä olen Suomen Kennelliitossa, Suomen kääpiökoirat ry:ssä ja Suomen ranskanbulldoggit ry:ssä. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasopimuksen ja kasvatan ainoastaan rekisteröityjä ranskanbulldoggeja.

Älä tue pentutehtailua

Älä osta paperitonta ranskanbulldogia

Kennel BonBoule
Anna-Maria Tuokko, Hiltulanlahti, Kuopio
anna-maria(at)bonboule.fi